Viikko 45 - jotain uutta, jotain vanhaa

Ja taasen on yksi viikko lisää elettynä. Työviikkona seitsemän päivää on pitkä aika, mutta pelaajalle moinen ajanjakso tuntuu olevan kuin ohikiitävä hetki jossa ei sitten ehtinytkään oikeastaan mitään. Kaikkea pientä on silti tullut puuhailtua, joten nostetaan yli-innokas pentukissa hetkeksi pois sylistä ja siirrytään pidemmittä alkupuheitta muistelemaan viikkoa pelirintamalla.

Maalauspöydällähän on nyt pari viikkoa ollut kasa länkkärifiguja sekä kourallinen Warmachinen meniittejä työn alla. Sielläpähän ne ovat edelleen. Mutta kyllä minä maanantain vapaapäivänä sentään maalausrintamalla jotain sain aikaan. En minä oikein tiedä miten tuonne maalauspisteeseen ilmestyi sitten lopulta yksikkö Khadorin widowmakereita, mutta niille nyt vain teki mieli lähteä testaamaan camo-teeman maalausta. Normaaliin allekirjoittaneen tyyliin sain ne noin 75% valmiiksi, jonka jälkeen jätin viimeistelyn "huomiseksi". Jonain päivänä tuo huominen vielä koittaa.

Syynä leskentekijöiden keskenjäämiseen oli vanha klassikko joka jotenkin imaisi minut sitten tiistaiksi (jonka olin suunnitellut myös maalauspäiväksi) pariinsa. Maanantaina maalailujen ohessa nimittäin asentelin tähän koneelleni Baldur's Gate 2:n sekä Throne of Bhaalin, ja pitihän sitä ikäänkuin testata että toimiiko se ja luoda hahmo, ja sitten piti ikäänkuin pelailla ihan sen verran että pääsee alun vankilasta Athkatlaan, ja sitten ihan vähän ... Tiedätte varmaan miten tämä juttu aina menee.

Tostaina päästiin pienen tauon jälkeen taas peli-iltamien pariin kun vaihteeksi saatiin järjesteltyä hieman vapaata koko porukalle, tosin jouduin jättämään saunavuoron väliin mutta kerrankos sitä uhrautuu. Tuo tarjouksesta ostettu Toledo napattiin pelattavaksi, ja mukaan porukkaan saatiin myös yksi uusi lautapelien ystävä, jolle toki heti salavihkaisesti aloimme mainostaa myös figupelejä.

Toledosta todetaan sen verran tähän väliin että eri pelaajamäärillä pelin luonne muuttuu kyllä aika paljon, nyt  sitä on päässyt testaamaan sekä kaksin-, kolmin- että torstaina nelinpelinä. Nelinpelissä kadut ruuhkautuvat aivan eri tavoin kuin kaksinpelissä, eikä kolminpelissäkään aivan niin tungosta ollut. Nelinpelissä kaksintaisteluja tulee käytännössä useita joka kierros kun tilasta tapellaan, ja voitto ei tule ilmaiseksi.

Roolipelien pariinkin jatkossa, pitkän pitkän tauon jälkeen, olisi tarkoitus palailla. Eli yksi peliporukkamme jäsenistä vetää Shadowrun -kampanjaa, ja sinne olisi tarkoitus lähteä mukaan. Kunhan jossain välissä saa hahmot luotua, ja aavistuksen varmaan olisi hyvä tutustua pelin maailmaankin. Lisäraporttia seuraa kunhan homma etenee.

Ja hypätään välistä sen verran pois peleistä, että heitetään leffavinkki. Perjantaina vaimon kanssa vuokrattiin The Warrior's Way. Kung fu -toimintaa ja länkkäriä samassa paketissa, pelkästään takakantta vilkaisemalla olin heti sitä mieltä että ei voi olla kuin parhautta, ja olin aika oikeassa.

Jang Don Kung on kovin miekkamestari koskaan, mutta kieltäytyy tappamasta vihollisklaanin viimeistä jäsentä (tyttövauva), vaan pelastaa tämän ja häipyy tyttösen kanssa Amerikkaan. Oman klaanin salamurhaajat lähtevät tietty perään, ja toki villissä lännessäkin riehuu omat pahiksensa. Miekka heiluu, aseet laulaa, dynamiitti räjähtelee ja puolitoista tuntia menee vauhdilla hyvän toimintaviihteen parissa. Varoitus: jos kaipaat syvällistä juonta, jätä väliin.

Lopuksi vielä palaan tähän blogiin itseensä, ja sen nimeen. Grondiksen peliblogi kyllä kuvasi yksiselitteisesti mistä on kyse, mutta se oli tavallaan tylsä. Aloittaessa se tuli valittua, koska siinä vaiheessa tärkeämpää oli saada homma käyntiin, ja katsoa lähteekö se oikeasti pyörimään, kuin miettiä vetävää ja mediaseksikästä nimeä. Nyt kun tämän kanssa on päässyt tiettyyn rytmiin ja säännöllisyyteen, niin aika oli miettiä nimeä uudelleen. Pari viikkoa olin alitajunnan antanut pyöritellä asiaa, ilman tulosta. Tänään sitten olikin brainstorm -aika töissä, ja katsoa mitä oikeasti lopulta keksisi.

Ensimmäiseksi pohdiskelin musiikin kautta. Nimen olisi voinut napata Peter Gabrielin laulusta Games without Frontiers joka olisi sopinut hyvin, mutta halusin kuitenkin suomenkielisen nimen kun kuitenkin kirjoitan suomeksi (vaikka välillä otsikoihin kolmatta kotimaista ilmaantuukin) (Eläkeläisten versio em. laulusta on Humppalialaiset, mikä ei oikein sopinut myöskään vaikka hetken olikin mielessä, näin sivuhuomiona). Suosikkibändini (Blue Öyster Cult) nimeen perustuva Sinisten Nöppien Kultti oli idea joka oli kyllä kuollut jo syntyessään. Bob Dylanin biisistä (ja G.A.Effingerin kirjasta) napattu Kun painovoima pettää kuulosti hienolta, mutta ei antanut kyllä mitään kuvaa sisällöstä. Joten ei.

Erinäköiset Areena-sanan ympärille rakennetut kehitelmätkään eivät olleet kummoisia, ja kun ideat alkoivat mennä tasolle Pelimultiversumi tai Pelievankeliumi alkoi tuntua että tätä blogia ei tulla ristimään uudestaan koskaan. Salman Rushdien kirjaa mukaileva Saatanalliset pelitkään ei ollut alkumietintää kummempi keksintö.

Sitten siirryin kuitenkin ajatuksissani länkkäreihin, ja italo-westernin mestarin Sergio Leonen dollari-trilogian parista alkoi jonkinlainen valaistuminen löytyä. Kourallinen noppia tuntui jo melko sopivalta, mutta jotenkin se ei oikein ollut vielä täsmälleen sitä mitä hain. Mutta Kourallinen arpakuutioita aamuisen aivoverryttelyn päätteeksi tuntui sekä kohtuullisen hyvältä, että ainoalta keksimältäni missä oli mitään järkeä (esittelin tässä vain osan tuosta brainstormista, pahimmat  ehdin jo onneksi unohtaa ja loput unohdin tätä kirjoittaessa suosiolla). Tarkoituksenani ei ollut kyllä tietoisesti plagioida nimen suhteen Furinjia, jonka blogi on ehdoton suosikkini, mutta alitajunta varmaan tahtoi nimeksi jotain samankaltaista. Toisaalta, miksi keksiä pyörä uudelleen kun piirustukset voi varastaa naapurilta?

Joka tapauksessa, nimenvaihdoksesta huolimatta, tarinat ovat jatkossakin sitä samaa, joten laadun nousua ei ole odotettavissa vaikka nimi ja ulkoasu vähän muuttuvatkin.