Maalauspäivitys: Khador Widowmakers

Sunnuntainahan tuli aseteltua tälle viikolle maalaustavoitteita, joista ensimmäisenä oli Khadorin Widowmaker -yksikön valmistuminen maanantaina. No, maanantain vapaa-aika menikin sitten siihen että intouduimme tyhjentämään vaimon kanssa vaatehuoneen, lajittelimme pahvilaatikoittaan tavaraa varastoon ja järjestelimme muutenkin paikkoja. Tästä tosin bonuksena seurasi se, että vaatehuoneesta tyhjentyi muutaman hyllyn verran tilaa allekirjoittaneen maastoille ja muille figuilutarvikkeille, joten päivä ei ollut hukattu vaikka se hukkuikin.

Niinpä sitten varasinkin tiistailta aikaa itselleni, ja viimeistelin noiden widowmakereiden maalauksen siihen pisteeseen että saavat kelvata pelipöydälle. Maalasin (tai no, yritin maalata) ekaa kertaa eläessäni camoa, enkä kyllä täysin ole tyytyväinen tulokseen, mutta saavat perkeleet kelvata. Muutenkaan en tykännyt oikein noiden maalaamisesta, skulpti ei mielestäni ole tämän yksikön kohdalla kovinkaan onnistunut. Mutta ovatpahan nyt poissa maalauspöydältä. Tai no, eivät ole vielä, kuten kuvasta näkyy alustat täytyy vielä viimeistellä. Suunnittelin ainakin alustavasti niihin jotain vähän erikoisempaa sälää, siksi ne vielä odottavat valmistumistaan.

Mutta mutta, 1/3 viikon tavoitteista toteutunut, ja vasta tiistai menossa ... tämähän näyttää jopa vähintäänkin kohtuulliselta.

Viikko 47 - kolmisenkymmentä pelituntia, 45 maalausminuuttia

Ja niin se on taasen yksi viikko vierähtänyt sunnuntai-iltaan asti, tällä kertaa jopa niin että pelaamaankin on päässyt kuten tuossa viikon parista aiemmasta postauksesta pystyy päättelemäänkin.

Eli lautapelit olivat viikon teema kun jopa kahtena iltana saimme pelisession pidettyä, sen lisäksi ahkerassa käytössä ovat olleet jo useasti aikaisemminkin mainitsemani Baldur's Gate 2 ja Fallout New Vegas.

Maalauspuolella melkein sain Widowmakerit (kuvaus)valmiiksi! Itse asiassa tänään vakaa päätös oli istahtaa maalauspöydän äärelle ja viimeistellä ne vaikka väkisin, mutta tuollaisen kolmen vartin jälkeen pidin ruokataukoa, jonka jälkeen alkoikin mukavasti väsyttää, joten päätimmekin sitten vaimon kanssa viettää rauhallista sunnuntai-iltaa silmittömän väkivaltaviihteen parissa, ja katsoimme Steven Seagalin Kill Switchin. Ai miten niin ei muka ollut parempi vaihtoehto kuin maalaaminen? Onhan se kuitenkin rentouttavaa katsella puolitoista tuntia kun Steven pieksää ihmisiä.


Tulevalla viikolla on sitten oikeasti tarkoitus vähän ryhdistäytyä tuolla maalaussektorilla, joten tällä kertaa palataan taas asettamaan tavoitteitakin. Näillä näkymin maanantaina, keskiviikkona ja torstaina on mahdollista varata vapaita tunteja työskentelyyn figujen parissa, ja ensimmäiseksi tavoitteeksi otetaan noiden Widowmakerien viimeistely huomenissa. Keskiviikkona olkoon vuorossa meniitit, ja niistä Hierofantin sekä kuoron valmistuminen. Torstain varaan sitten vapaammalle maalailulle, eli kaivelen kaappien kätköistä jotakin mikä nyt sattuu innostamaan, mahdollisesti vaikka Circle Orboroksen warppisusi voisi olla tälläinen.

Perjantaina onkin tarkoitus sitten tutustua vaihteeksi uuteen figupelisysteemiin, kun reilu kuukausi sitten mainitsemani SAGA otetaan kokeiltavaksi. Jostain syystä nämä kaikki marginaalifigupelit päätyvät peliporukkamme hyllyihin ennemmin tai myöhemmin. Ja luonnollisesti ensimmäinen pelikään ei ole mikään perinteinen 1on1, vaan tarkoitus oli napata kirjasta heti nelinpeliskenaario ja lähteä sitä kokeilemaan.

Perjantain pelimietteitä: pelikaverit

Tarkoitus oli tänään tehdä peliesittely ja raportti tuosta aiemmin hankkimastani Leonardo da Vincistä kun sitä porukalla jopa päästiin pelaamaankin. No joo, en jaksanut ottaa valokuvia (tällä kertaa kamera olisi jopa ollut käsillä), ja kun hävisin kirkkaasti niin ei pelistäkään ole paljoa kerrottavaa, mutta mukava sessiohan tuo oli. Läppä lensi taas kunnolla (huonoimpien vitsien liittyessä Japaniin ja työttömiin insinööreihin), peli rullasi mukavasti ja ilta oli rattoisa. Mitäpä sitä peli-ihminen muuta kaipaa.

Siksipä aloinkin pohtia mitä koko pelaamisharrastus olisi ilman sopivaa kaveripiiriä. Tokihan pelaamaan pääsee (etenkin figupelirintamalla) omaamatta minkäänlaista vakituista pelirinkiä turnauksia kiertämällä, mutta silloin on rajoittunut juuri siihen valikoimaan mitä sattuu olemaan tarjolla. Lautapeliharrastajilla ei taida edes olla samalla lailla tapahtumia (tai en ainakaan tiedä) kuin figuttajalla.

Itse sanoisin olevani nykyisin tällä saralla todella onnellisessa asemassa. Pelirinki on toki pienehkö, ja töiden ja perheiden vuoksi kiireinen joten yhteisten aikojen järjestäminen on työn alla, mutta ainakaan fakkiutuminen tahi ennakkoluulot eivät vaivaa. Mikä tahansa peli jonka joku nostaa pöydälle kelpaa kaikille kokeiltavaksi, ja kaikkea testataan avoimin mielin ...eli yrittäen rikkoa pelimekaniikka mahdollisimman tehokkaasti. Tosin meidän peliporukassa konsensus on se, että pelataan ilta ja lopulta Jukka voittaa, peli kuin peli.

Sopiva määrä olutta, kahvia, hyvää peliseuraa, huumoria ... siinäpä yhdistelmä jolla huonompikin peli tulee pelattavaksi, ja hyvä peli mahtavaksi kokemukseksi.

Tämä postaus on kiitos kaikille menneille, nykyisille ja tuleville mukaville pelikavereille. Ilman teitä elämästäni olisi jäänyt puuttumaan palanen.

Ja haa, sain (teko)syyn linkittää tuon Games without Frontiersin...

Pikakatsaus: Chaos in the Old World ja Talisman

Maanantai-ilta sujui mukavasti lautapelien merkeissä, kun päästimme ensin Kaaoksen valloilleen riehumaan Vanhaan Maailmaan, ja sen jälkeen pelasimme Talismanin kakkoslaitoksen wanhaa suomenkielistä versiota, josta Murhe oli onnistunut haalimaan itselleen kohtuukuntoisen kappaleen kohtuuhintaan.

Luonnollisesti unohdin taas että olisihan minulla tuo uusi kamerakin (pitäisi varmaan nostaa se aina pelipöydälle niin sen olemassaolon saattaisi muistaakin), joten pelien tiimellyksestä ei ole taaskaan tilannekuvia. Tosin tämän on tarkoitus olla vain pikakatsaus ja muutamia hajamietteitä peleistä, ei mikään varsinainen täysmittainen peliesittely.

Chaos in the Old World boksista ulos otettuna näyttää kyllä juuri Fantasy Flight Gamesin peliltä. Hyvälaatuista komponenttia ja paljon; tukeva pelilauta, (pehmyt)muovisia pelinappuloita, tukevaa pahvia olevia countereita, kasapäin kortteja jne. Ainakin komponenttien määrän ja laadun suhteen rahalle saa vastinetta.

Pikaisen sääntöihin ja pelimekaniikkaan tutustumisen jälkeen totesimme että pelaamallahan nämä parhaiten selviää, ja kävimme toimeen. Arvoimme jumaluudet, ja allekirjoittanut pääsi huutamaan "Blood for the Blood God!!!" saatuaan Khornen, Jukan päästessä levittämään ruttoa Nurglen voimin, ja Murheelle osui Tzeentch. Slaanesh, nuorimpana jumalana, siis jäi kylmästi rannalle ruikuttamaan näistä tuhojuhlista.

Pelissä voi voittaa kahdella tavalla, joko pisteillä tai pyörittämällä omaa "Kaaoksen kelloaan" voittoon asti. Kolmas tapa pelin päättymiseen on Vanhan Maailman pakan loppuminen, jolloin Kaaos häviää. Omaa Kaaoksen kelloa saa pyöritettyä toteuttamalla omaa agendaansa, Khorne tappamalla muiden pelaajien seuraajia, Nurgle levittämällä saasteista vaikutustaan väkirikkaille alueille, Tzeentch hallitsemalla taikuutta ja warppikiviä, Slaanesh korruptoimalla sankareita ja ylhäisöä.

Jokaisella kaaoksen voimalla on kolmenlaisia seuraajia; kultistit, soturit (demonit) ja suurdemonit. Näiden määrä ei ole sama kaikilla, esimerkiksi Khornella on vain 4 kultistia mutta 6 soturia, kun taas Tzeentchillä kultisteja on hulppeat 8 mutta vain 3 horroria. Jokaisella voimalla on myös oma teemoitettu korttipakkansa, esim. Khornen pakka luonnollisesti keskittyy taisteluun ja turpaanvetoon. Pelilauta koostuu Vanhan Maailman (enemmän tai vähemmän) sivistyneistä valtioista, alueita on yhteensä 9 Norscasta Pahamaille. Alueilla on vastustuskykyä väliltä 1-5, ja toki mitä isompi vastustuskyky sitä enemmän moisen hallinta syö voimia (mutta toki sitä enemmän se antaa pisteitäkin).

Jokainen pelikierros käsittää kuusi vaihetta, joista ensimmäisenä on Vanhan Maailman vaihe. Tässä vaiheessa Vanhan Maailman pakasta nostetaan päällimmäinen kortti, ja sen vaikutukset käydään läpi. Tässä on hauskana yksityiskohtana se, että se kaaoksen voimista joka on sillä hetkellä heikoimmilla (jokaisessa kellossa on myös uhka-arvo joka kasvaa mitä enemmän sitä kääntää) tekee kaikki korttiin liittyvät tarvittavat päätökset. Eli jos kortti aiheuttaa kiusaa, heikoimmilla oleva pääsee valitsemaan missä se tapahtuu.

Vanhan Maailman toimittua pelaajat nostavat pakastaan uusia kortteja käteensä, jonka jälkeen alkaa pelin varsinainen resurssienhallintavaihe, eli summonointi. Jokaisella voimalla on käytössään tietty määrä pisteitä (6-7 pelin alussa), joilla kutsua seuraajia ja pelata kortteja (osa korteista on nollan arvoisia, eli ne voi pelata tuhlaamatta voimiaan). Alkaen Khornesta (jumalilla on aina vakiojärjestys; Khorne, Nurgle, Tzeentch, Slaanesh) jokainen pelaaja tekee vuorollaan toiminnon (pelaa kortin tai kutsuu seuraajan), kunnes kaikki ovat voimansa kuluttaneet siltä kierrokselta. Kortteja pelataan alueille, ja jokaisella alueella voi olla vain kaksi korttia kierroksessa pelattuna, todella mielenkiintoista tasapainoilua resurssienjaon kanssa tämä vaihe on.

Kun voimat on tuhlattu, siirrytään taisteluvaiheeseen, alue kerrallaan. Jokainen taistelutaitoinen seuraaja heittää hyökkäysarvonsa verran noppia, ja 4+ osuu (slaaneshilla olisi tähän poikkeuksia). Osumien verran poistetaan sitten vastustajan nappeja (suurdemoneilla on enemmän osumapisteitä). Kaikki taistelu on yhtäaikaista (Khorne pystyy saamaan kyvyn lyödä ensin).

Kun taistelut on selvitetty, siirrytään korruptiovaiheeseen. Ensiksi lasketaan hallinta alue kerrallaan, ja jos joku hallitsee yksin aluetta (alueella voi olla muitakin, mutta suurin hallinta ratkaisee) ja ylittää alueen vastustuskyvyn, kerää alueen voittopisteet omaan pussiinsa. Hallintaan vaikuttaa alueella olevien omien joukkojen lisäksi sillä kierroksella alueelle pelattujen korttien hinta. Kun tämä on käyty läpi, alueille asetetaan korruptio-merkkejä, yksi per kultisti. Jos näiden yhteenlaskettu määrä ylittää 12, alue sortuu kaaoksen alle ja tuhoutuu. Sivuhuomiona tässä todetaan, että myös warppikivi-tokenit olisi pitänyt laskea korruptioksi, mikä meiltä näköjään unohtui. Kun alue sortuu, kaikki sitä sillä kierroksella kaatamassa olleet saavat pisteitä, ja lisäksi loppuvaiheessa jaetaan alueesta sotasaalista lisääkin.

Viimeisenä seuraa sitten loppuvaihe, jossa pelatut kaaoskortit poistetaan laudalta, Vanhan Maailman sankarit (jos moisia on pöydällä) alkavat teurastaa demoneita, loppuvaiheessa toimivien Vanhan Maailman korttien vaikutukset pelataan, sortuneet alueet pisteytetään, Kaaoksen kelloja pyöritetään ja lopuksi katsotaan onko joku voittanut pelin (tai ovatko kaikki hävinneet). Ja tästä taas hypätään alkuun, ja uusi vuoro lähtee käyntiin.

Ja kuinka matsissa sitten kävi? Isoisä Nurgle vei Jukan johdolla voiton keräämällä automaattiseen voittoon vaadittavat 50 pistettä. Murheen Tzeentch tuli pisteissä kakkosena, Khorneni jäätyä kauas jälkeen. Toki asia ei näin yksiselitteinen ollut silti, jos peli olisi kestänyt kierroksen pidempään Khorne olisi pyöräyttänyt kellonsa voittoon, ja koska kello-voitto tarkistetaan voittoehdoista ensimmäisenä, moinen olisi antanut voiton verenjumalalle. Mainittakoon että Nurgle sai huomattavaa apua örkeiltä, kun Vanhaan Maailmaan sattui juuri örkki-invaasio mikä esti tehokkaasti Nurglen poiskitkemisen Empiren mailta ja oli avain voittoon.

Loppuarvosteluna kaikenkaikkiaan erittäin toimiva ja viihdyttävä peli, jonka parissa kyllä mielellään viettäisi aikaa useamminkin. Kouluarvosanana tälle annan komean 9+.

Loppuillasta jäi vielä sen verran aikaa että päästiin siis nostamaan pöydälle myös vanha klassikko, joka itse asiassa oli allekirjoittaneelta aikoinaan mennyt ohi ja siis uusi tuttavuus. Vaimokin hyppäsi mukaan tämän pariin, eli neljällä pelaajalla päästiin liikkeelle. Metsänvartijani tunkeutui melko nopeaan laudan keskelle, jossa se ei saanut mitään aikaan, mutta ei ulkokehälle jääneet Noita-akka, Varas ja Kääpiökään kummemmin menestyneet. Aivan loppuun emme ehtineet pelata kellon vääjäämättä tikittäessä kohti myöhäiltaa, mutta kyllä tämäkin on ihan mukavaa kevytajanvietettä

Viikko 46 - leffamaratonia ja lautapeliä

Jälleen yhden viikon kääntyessä ehtoopuolelleen voi taas katsella taaksepäin ja huomata että juuri mitään ei taas ole saanut pelirintamalla aikaiseksi. Moisesta syytän kyllä puhtaasti Filmtownin tarjousta - kymmenen vuokrauksen prepaid-kortti irtoaa kahdellakympillä, joten liikkeen ensi-iltahyllyä on katsottu läpi vaimon kanssa huolella ja ahkerasti (eka kortti tuli käytettyä viikkoon, nyt toinen menossa).

Aiemmin tuossa mainitsinkin jo mm. The Warrior's Wayn ja The Eaglen. Loppuviikollekin leffoja riitti ihan tarpeeksi, ja vaimo ehti katsoa muutaman enemmänkin kuin minä. Your Highness oli loppujen lopuksi melko vaisu mutta kuitenkin ihan katsottava huumorifantasiapläjäys, alapäähuumorin määrästä huolimatta. Paul puolestaan yllätti allekirjoittaneen täysin, odotukset eivät moisesta leffasta olleet kovinkaan korkealla, mutta tämähän oli oikeastaan vallan mainio - ja tämä mielipide siis silti vaikka leffa tuli katsottua ilman olutta! Suosittelen kyllä jos välillä tahtoo heittää aivot narikkaan ja nauttia nörttihuumorista. Harry Potter ja Kuoleman Varjelukset osa 2 päätti Potter-leffojen sarjan tyylikkäästi, nyt täytyykin miettiä milloin olisi sitten se Potter-maratonin paikka eli koko sarja läpi.

Lautapelirintamalla pelihyllyyn tuli hankittua yhden pelin verran uutta täytettä, kun Lautapelit.fi:n tarjouksessa (11,90€) ollut Leonardo da Vinci piti mennä hankkimaan. Lauantaina tuohon pikaisesti yritin tutustua, ja vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta resurssienkeruu/-hallintapeliltä. Pelissä on aikaa yhdeksän kierrosta rakentaa keksintöjä, joista kaupunki maksaa rahaa. Rajalliset työvoimaresurssit (mestari + kasa oppipoikia) täytyy joka kierros jakaa mahdollisimman optimaalisesti omien työpajojen ja kaupungin erilaisten markkina- ja erikoispaikkojen välillä. Kaupungin paikkojen hallinnan ratkaisee oppipoikien määrä alueella, ja tasatilanteessa se kenen oppipojat olivat siellä ensin, eli jos haluat varmistaa jonkun alueen herruuden, resurssit ovat poissa muualta. Ja keksintöjäkin pitäisi saada valmiiksi, joten varsinainen tasapainoilu eri optioiden välillä on kyseessä. Eka pelin myötä tarkempaa analyysiä tulevaisuudessa.

Pelissä on huomattavaa että random-elementti puuttuu lähes täysin (tilatut keksinnöt tulevat satunnaisessa järjestyksessä, mutta tässäkin satunnaisuus on hyvin pientä). Paskaan tuuriin ei auta siis vedota hävitessään, vaan voitto ja tappio ratkaistaan melko puhtaasti omilla päätöksillä.

Baldur's Gate 2 on myös edennyt, ja vaikka grafiikaltaan tuo vanhus 1680x1050 näytöllä on melko kammottava, on tuossa klassikossa silti edelleenkin kummaa viehätystä.

Tulevan viikon aikataulusta ei taas juurikaan ole tietoa, mutta näyttäisi ainakin siltä että maanantaina pääsemme tutustumaan yhteen uuteen peliin, ainakin näillä näkymin saadaan kanssa-blogaajan ja hyvän ystäväni Murheen omistama Chaos in the Old World pelitestattavaksi. Saa nähdä puraiseeko kaaoskärpänen liiankin kovaa, veronpalautukset ovat lähes nurkan takana ja joulu lähestyy, kyllä sitä JOTAIN joutuu hankkimaan itselleen joululahjaksi. Itseni tuntien sekä haaveilemani Arkham Horror ja Runebound että mahdollisesti tuo Chaos in the Old World tulevat tilattuiksi. No, NOOO!!! Must .... resist!!!! Ja ei, en AINAKAAN sorru Dreadfleetin pauloihin...

Maalauspuoli ... no tuota, ei tälläkään kertaa raportoitavaa, edes sen vertaa kuin aiemmin.  Mutta kyllä minä sen rytmin vielä jossain välissä löydän. Itse asiassa tänään aioin vakaasti maalata vähän, mutta Fallout New Vegas ja Baldur's Gate 2. Minkäpä sitä tiikeri juovilleen ja mies luonnolleen mahtaa.

Pikamulkaisu - The Eagle

Ei, tästä blogista ei ollut koskaan tarkoitus tulla mitään leffa-blogia, eikä siitä ole tulossakaan, toivoakseni. Mutta haluan puolustella tätä postausta sillä, että pelaan itse mm. Warmaster Ancientsia, mihin aikakauteen tämä leffa osuu, ja muitakin Roomalaisajan pelejä on ollut paljonkin kiikarissa, joten tavallaan leffa on "fluffia".

Marcus Aquila on nuori upseeri, jonka isä on kadonnut kokonaisen legioonan osaston kanssa aikoinaan Britteihin, itse asiassa Skotlantiin. Toki legioonan kotkakin meni siinä. Poika ottaa komennuksen saarelle, kohtaa alussa kärryjä ja ei siinä paljoa auta olitko Roomalainen tai eliittisoturi kun yli ajetaan.

Joka tapauksessa, hänet palautetaan kotiin kunniakkaasti, mutta toki isän kohtalo ja suvun häpeä painavat. Lopulta jalatkin paranevat, ja sitten mennään taas Skotlantiin britti-orjan kanssa. Eeppisiä vaiheita seuraa, tapellaan, ja silleen. Yritän olla spoilaamatta.

Kaksi syytä miksi blogasin tämän leffan takia. Eka oli jo tuo mainitsemani, historialliselle pelaajalle tämä menee "fluffista". Minusta leffassa ero Roomalaisen kurinalaisen legioonan ja britti-horden välillä oli kuvattu hyvin, ja tosiaan britit olivat hordea siinä, eivät sellaista "meitä on kolme enemmän".

Toinen oli se että leffa on yksinkertaisesti hyvä! Ainakin omasta mielestäni, ja kenenkään muun mielipidehän ei paina mitään kun makuasioista kiistellään.

Ja ennen tämän kirjoittamista katsottiin Hobo with a Shotgun, suosittelen sitäkin, en tosin herkkähermoisille enkä varauksettomasti :P

Viikko 45 - jotain uutta, jotain vanhaa

Ja taasen on yksi viikko lisää elettynä. Työviikkona seitsemän päivää on pitkä aika, mutta pelaajalle moinen ajanjakso tuntuu olevan kuin ohikiitävä hetki jossa ei sitten ehtinytkään oikeastaan mitään. Kaikkea pientä on silti tullut puuhailtua, joten nostetaan yli-innokas pentukissa hetkeksi pois sylistä ja siirrytään pidemmittä alkupuheitta muistelemaan viikkoa pelirintamalla.

Maalauspöydällähän on nyt pari viikkoa ollut kasa länkkärifiguja sekä kourallinen Warmachinen meniittejä työn alla. Sielläpähän ne ovat edelleen. Mutta kyllä minä maanantain vapaapäivänä sentään maalausrintamalla jotain sain aikaan. En minä oikein tiedä miten tuonne maalauspisteeseen ilmestyi sitten lopulta yksikkö Khadorin widowmakereita, mutta niille nyt vain teki mieli lähteä testaamaan camo-teeman maalausta. Normaaliin allekirjoittaneen tyyliin sain ne noin 75% valmiiksi, jonka jälkeen jätin viimeistelyn "huomiseksi". Jonain päivänä tuo huominen vielä koittaa.

Syynä leskentekijöiden keskenjäämiseen oli vanha klassikko joka jotenkin imaisi minut sitten tiistaiksi (jonka olin suunnitellut myös maalauspäiväksi) pariinsa. Maanantaina maalailujen ohessa nimittäin asentelin tähän koneelleni Baldur's Gate 2:n sekä Throne of Bhaalin, ja pitihän sitä ikäänkuin testata että toimiiko se ja luoda hahmo, ja sitten piti ikäänkuin pelailla ihan sen verran että pääsee alun vankilasta Athkatlaan, ja sitten ihan vähän ... Tiedätte varmaan miten tämä juttu aina menee.

Tostaina päästiin pienen tauon jälkeen taas peli-iltamien pariin kun vaihteeksi saatiin järjesteltyä hieman vapaata koko porukalle, tosin jouduin jättämään saunavuoron väliin mutta kerrankos sitä uhrautuu. Tuo tarjouksesta ostettu Toledo napattiin pelattavaksi, ja mukaan porukkaan saatiin myös yksi uusi lautapelien ystävä, jolle toki heti salavihkaisesti aloimme mainostaa myös figupelejä.

Toledosta todetaan sen verran tähän väliin että eri pelaajamäärillä pelin luonne muuttuu kyllä aika paljon, nyt  sitä on päässyt testaamaan sekä kaksin-, kolmin- että torstaina nelinpelinä. Nelinpelissä kadut ruuhkautuvat aivan eri tavoin kuin kaksinpelissä, eikä kolminpelissäkään aivan niin tungosta ollut. Nelinpelissä kaksintaisteluja tulee käytännössä useita joka kierros kun tilasta tapellaan, ja voitto ei tule ilmaiseksi.

Roolipelien pariinkin jatkossa, pitkän pitkän tauon jälkeen, olisi tarkoitus palailla. Eli yksi peliporukkamme jäsenistä vetää Shadowrun -kampanjaa, ja sinne olisi tarkoitus lähteä mukaan. Kunhan jossain välissä saa hahmot luotua, ja aavistuksen varmaan olisi hyvä tutustua pelin maailmaankin. Lisäraporttia seuraa kunhan homma etenee.

Ja hypätään välistä sen verran pois peleistä, että heitetään leffavinkki. Perjantaina vaimon kanssa vuokrattiin The Warrior's Way. Kung fu -toimintaa ja länkkäriä samassa paketissa, pelkästään takakantta vilkaisemalla olin heti sitä mieltä että ei voi olla kuin parhautta, ja olin aika oikeassa.

Jang Don Kung on kovin miekkamestari koskaan, mutta kieltäytyy tappamasta vihollisklaanin viimeistä jäsentä (tyttövauva), vaan pelastaa tämän ja häipyy tyttösen kanssa Amerikkaan. Oman klaanin salamurhaajat lähtevät tietty perään, ja toki villissä lännessäkin riehuu omat pahiksensa. Miekka heiluu, aseet laulaa, dynamiitti räjähtelee ja puolitoista tuntia menee vauhdilla hyvän toimintaviihteen parissa. Varoitus: jos kaipaat syvällistä juonta, jätä väliin.

Lopuksi vielä palaan tähän blogiin itseensä, ja sen nimeen. Grondiksen peliblogi kyllä kuvasi yksiselitteisesti mistä on kyse, mutta se oli tavallaan tylsä. Aloittaessa se tuli valittua, koska siinä vaiheessa tärkeämpää oli saada homma käyntiin, ja katsoa lähteekö se oikeasti pyörimään, kuin miettiä vetävää ja mediaseksikästä nimeä. Nyt kun tämän kanssa on päässyt tiettyyn rytmiin ja säännöllisyyteen, niin aika oli miettiä nimeä uudelleen. Pari viikkoa olin alitajunnan antanut pyöritellä asiaa, ilman tulosta. Tänään sitten olikin brainstorm -aika töissä, ja katsoa mitä oikeasti lopulta keksisi.

Ensimmäiseksi pohdiskelin musiikin kautta. Nimen olisi voinut napata Peter Gabrielin laulusta Games without Frontiers joka olisi sopinut hyvin, mutta halusin kuitenkin suomenkielisen nimen kun kuitenkin kirjoitan suomeksi (vaikka välillä otsikoihin kolmatta kotimaista ilmaantuukin) (Eläkeläisten versio em. laulusta on Humppalialaiset, mikä ei oikein sopinut myöskään vaikka hetken olikin mielessä, näin sivuhuomiona). Suosikkibändini (Blue Öyster Cult) nimeen perustuva Sinisten Nöppien Kultti oli idea joka oli kyllä kuollut jo syntyessään. Bob Dylanin biisistä (ja G.A.Effingerin kirjasta) napattu Kun painovoima pettää kuulosti hienolta, mutta ei antanut kyllä mitään kuvaa sisällöstä. Joten ei.

Erinäköiset Areena-sanan ympärille rakennetut kehitelmätkään eivät olleet kummoisia, ja kun ideat alkoivat mennä tasolle Pelimultiversumi tai Pelievankeliumi alkoi tuntua että tätä blogia ei tulla ristimään uudestaan koskaan. Salman Rushdien kirjaa mukaileva Saatanalliset pelitkään ei ollut alkumietintää kummempi keksintö.

Sitten siirryin kuitenkin ajatuksissani länkkäreihin, ja italo-westernin mestarin Sergio Leonen dollari-trilogian parista alkoi jonkinlainen valaistuminen löytyä. Kourallinen noppia tuntui jo melko sopivalta, mutta jotenkin se ei oikein ollut vielä täsmälleen sitä mitä hain. Mutta Kourallinen arpakuutioita aamuisen aivoverryttelyn päätteeksi tuntui sekä kohtuullisen hyvältä, että ainoalta keksimältäni missä oli mitään järkeä (esittelin tässä vain osan tuosta brainstormista, pahimmat  ehdin jo onneksi unohtaa ja loput unohdin tätä kirjoittaessa suosiolla). Tarkoituksenani ei ollut kyllä tietoisesti plagioida nimen suhteen Furinjia, jonka blogi on ehdoton suosikkini, mutta alitajunta varmaan tahtoi nimeksi jotain samankaltaista. Toisaalta, miksi keksiä pyörä uudelleen kun piirustukset voi varastaa naapurilta?

Joka tapauksessa, nimenvaihdoksesta huolimatta, tarinat ovat jatkossakin sitä samaa, joten laadun nousua ei ole odotettavissa vaikka nimi ja ulkoasu vähän muuttuvatkin.

Viikko 44 - pyhäinpäivää ja FaBa-mietteitä

Kukaanhan siis ei kertonut minulle että viikonloppu olisi tuplapyhä. No, lauantaipäivä vietettiin sitten sen kunniaksi töissä siis tuplapalkalla ja tänään tarjolla oli palkallinen vapaapäivä, kelpaa toki minulle.

Moinen kristittyjen bileviikonloppu toki aiheutti taas kerran hallaa maalaustavoitteille, kun olin suunnitellut maalaus-sessiot perjantaille, lauantaille ja sunnuntaille.Saimme kuitenkin viikonloppuvieraita jo perjantaina, joten erakoituminen maalauspisteelle ei sitten ollut oikein optio. Ehkä minä vielä joku kerta onnistun maalaamaankin sen mitä viikoksi suunnittelen. No, onhan tässä vielä jonkin verran sunnuntai-iltaa jäljellä, ja maanantaikin olisi vapaata...

Jonkin verran tuossa kuitenkin figurintamalla jotain on tullut tehtyä, eli harkitsin jopa oikeasti paluuta Warhammer Fantasy Battlen pariin. Pelin kasiedikka tuntuu kuitenkin kohtuullisen pelattavalta vaikka siinä tietyt perusongelmat edelleenkin jos nyt eivät niinkään häiritse niin ainakin hymyilyttävät. Luonnollisesti turha lähteä miettimään paluuta niiden armeijoiden kautta joihin jo löytyy figujakin (eli kääpiöt ja skaven lähinnä), joten Orcs & Goblins, tai itse asiassa puhdas Goblins, alkoi tuntua kiinnostavalta. Se on kuitenkin armeija jota on aina halunnut vain koska ziljoona gobboa pöydällä on vain hienoa. Nuorempana ei moisen toteuttamiseen ollut resursseja, nyt se ei ole niin ongelma, tosin täytyy vielä oikeasti harkita kannattaako kuitenkaan tuollaisen parin tonnin sijoittaminen (GW:n) pikku-ukkoihin ja niiden palkkamaalauttamiseen, etenkään armeijaan jonka kilpailukyky ei ole ihan sieltä kovimmasta päästä.

Joitakin projektiin sopivia figuja toki jo löytyy, ainakin kymmenkunta susiratsastajaa, kasa gobbo-shamaaneja ja muutama spear chukka pitäisi jossain kaappien kätköissä majailla, mahdollisesti muutakin. Joten piti sitten ainakin ottaa ja hankkia tuo uusimman edikan minisääntökirja ja örkkien uusin armeijakirja. Vaihtoehtoina goblineille olisi mahdollisesti Bretonnia (tosin kun niitä löytyy jo ihan tarpeeksi Warmasteriin, niin en oikein tiedä ottaako duplikaattia isompaan skaalaan) sekä demonit (joka ovat vain valitettavan "tylsä" valinta, joskin ainakin kilpailukykyinen).

Maalaustavoitteita tulevalle viikolle asetan vain ja ainoastaan yhden ... ensi sunnuntain viikkoentryssä pitää pystyä esittelemään maalattuja figuja, ihan sama mitä (maalauspöydällä on edelleen odottamassa kasa meniittejä warmachineen ja länkkärityttösiä). Näillä näkymin maanantai ja tiistai tulevalla viikolla tarjoavat jonkin verran vapaa-aikaa, ja mahdollisesti muutamia irtonaisia tunteja harrastuksiin löytyy muiltakin päiviltä joten kovin isoa kasaa valmiita figuja tuskin voi odottaa tälläkään viikolla.