tiistai 24. tammikuuta 2012

Viikko 3 - Mojave Wastelandista Force on Forceen

Jahas, viikon 3 viikkokatsaus karkasi sitten tiistaille. Mihinkähän se sunnuntaikin väistä katosi?

Mutta viikot kuitenkin vierivät eteenpäin kuin se kuuluisa sammaloitumaton kivi. Fast Showta mukaillen voisi todeta "This week I 'ave mostly been playing Fallout New Vegas".

Vaihteeksi vähän intensiivisempi Fallout-putki tuli menneellä viikolla siis vedettyä, kun kunnollinen innostus siihenkin vaihteeksi taas löytyi (ja hahmoni alkoi kehittyä jo tasolle missä ei ihan jokainen vastaantulija pelota enää).

Tällä hetkellä taso 24 lähestyy vauhdilla, ja suurin osa tekemättömistä Questeista on New Vegasiin liittyviä. Viimeisimpänä puhuin Cassidyn mukaan, ja Heartache by Number tuli vedettyä läpi (sillä väkivaltaisella ratkaisutavalla, luonnollisesti), ja myös Brotherhoodin tehtäväsarja valmistui joten Power Armourinkin käyttöön sai koulutuksen ja moisen ylleen.

Loppu alkaa siis häämöttää vähitellen, joten laajennusosien hankinta lienee kohta edessä.

Perjantaina pelailimme sitten Force on Forcea, testailimme kirjan harjoitus-skenaarioa hieman muokattuna. (Jenkkien asemasta kentälle asteli Saksalaisia, ja Syyrialaisetkin olivat muuttuneet Somaleiksi. Sakemannien tavoitteena oli päästä kentän läpi hakemaan varuskunnan pitsa- ja kebablähetystä. Kirjoittelen erikseen vielä joskus taustaa missä, miten ja miksi kuvitteellista sotaamme käydään).

Jihadistit ottivat aluksi kunnolla pataan, nälkäisten sakemannien edetessä kohti pitseriaa melko vaivattomasti. Loppumetreillä kuitenkin etenemiselle tuli esteitä, kun pitserian kulmalla saksalaisten tuhotun pitsataksin (leopard-tankki) raunioissa lymyillyt somali-palkkasoturien joukko avasi murhaavan tulituksen kohti lähestyviä pitsannoutajia.

Lopulta, kierroksen 6 päättyessä sakemannit eivät olleet pitseriassa, eli kebabit kylmenivät ja Ahmed heitti ne roskiin, jihadistien saadessa näin moraalisen voiton länsimaisten sikojen jouduttua tyytymään purkki-nötköttiin. Kaatuneista sakemannit keräsivät kuitenkin sen verran reippaasti voittopisteitä, että kuvittelivat nälissään voittaneensa.

Peli aloitettiin kolmen pelaajan voimin, ja lopetettiin viidellä, eli matkalla mukaan hyppäsi pari lisäpelaajaa testaamaan systeemiä. Hauskaa oli taas, ja säännötkin olivat ensimmäistä testikertaa paremmin hallussa, tosin muutamia juttuja sai etsiä kirjasta useampaankin kertaan ja muutamaan kysymykseen ei oikeastaan löytynyt täysin selvää ratkaisua.

Viikko 4 kuluukin sitten elämän parissa, maanantai oli hääpäivämme (jota juhlistimme käymällä ulkona syömässä ja katsomalla aivan uskomattoman paskan elokuvan eli Bloodrayne - The Third Reichin), tiistaiksi osuu vaimon synttärit, noiden lisäksi olen koko viikon sunnuntaihin asti kahdessa duunissa. Perjantaina oli tarkoitus kuitenkin saada lisää kokemusta Force on Forcesta, tällä kertaa otamme mukaan myös ajoneuvoja kentälle. Pakkasta on sen verran luvassa tännepäin ettei pohjamaalaamaan pääse, joten figujen kanssa ei tule varmaankaan puuhasteltua, niinkuin moiseen aikaa ja energiaa riittäisikään.

4 kommenttia:

  1. Hmh olen pettynyt. Sain otsikosta päähäni, että olet tekemässä fallout-poppoota FoF:iin :D

    VastaaPoista
  2. Hmm. HMMMMMMM. Hetkinen, tuossahan olisi ideaa.... :D

    Minulla on ikävä aavistus että tämä ajatus saattaa vielä karata lapasesta :P

    VastaaPoista
  3. Tosin varmaankin saman firman Tomorrow's War sopisi tuohon tarkoitukseen paremmin ... eikä sekään maksaisi pdf:nä kuin sen 25 taalaa ;)

    VastaaPoista