lauantai 29. syyskuuta 2012

Kissoista ja Steam-ostamisen sietämättömästä keveydestä

Muutama viikko näkyy taas vierähtäneen edellisestä postauksesta, mikä ei kuitenkaan tarkoita sitä etteikö pelattua olisi tullut, päinvastoin. Lauta- ja figupelipuolella pöydälle ovat päässeet tällä välin Talismanin uusin versio, sekä SAGA.

Uusi perheenjäsenkin ilmestyi elämääni, kun Ozzyksi ristitty kissanpentu (ehti hetken olla Dio, ja sitten Marski, ennenkuin lopullinen nimi löytyi) tuli  taloon. Pikkuinen raukka oli koditon, ja päätyi minulle paikallisen eläinsuojeluyhdistyksen kautta. Alun pienen arastelun jälkeen pojasta on tullut todella seurallinen, ehkä välillä jo vähän liikaakin ... tätä kirjoittaessakin pikkuherra ilmaantui syliin useamman kerran. Mutta en valita :)



Tietokonepelien puolella Steamiin on alkanut enemmän tai vähemmän yllättäen kertyä enemmän pelejä kuin ehtii pelatakaan. Daily Dealit tuppaavat usein olemaan niin houkuttelevia, ettei vain malta olla klikkaamatta peliä ostoskoriin. Kuluneen viikon olen pelaillut Runespell: Overturea, jonka maanantaina nappasin hintaan 2.24€. Viikolla lähti myös Syberia ja Syberia 2 yhteensä reilun kolme euron hintaan, ja Bunch of Heroes 1.24€. Noilla pelien hinnoilla kehtaa jo hankkia sellaisiakin pelejä mitä ei välttämättä muuten tulisi testattua. Tällä hetkellä tuossa Steamissa on itselläni 13 peliä joita en ole vielä edes kunnolla aloittanut, eli tällä saralla tekemistä pitäisi riittää kohtuullisesti. Työn alla on tällä hetkellä lähinnä tuo Knights of the Old Republic, jonka olen kyllä joskus aiemminkin jo läpipelannut, mutta hauskaa tuo on silti, ja edellisestä pelikerrasta on sen verran aikaa ettei juoni ja tapahtumat ole enää liian tuttuja.



Mutta se tältä erää, ensi viikoksi oli suunnitelmissa Warmasteria, ja sitten uusi matsi SAGAa. Palataan aiheeseen kun aihetta on.

1 kommentti: