Kesäloma ja elämättömyyden sietämätön keveys

Sinne se sitten jonnekin katosi, kesäloma. Pari viikkoa vilahti ohi, käytännössä tekemättä yhtään mitään, siis yhtään mitään sellaista jota suunnitteli lomalla tekevänsä. Ei, figut eivät maalautuneet. Ei, ei käyty mattopyykillä. Ei, en ollut matkoilla. Mutta kyllä, kyllä pelasin!

Fallout kolmosen kanssa jäi vielä tekemistä loman jälkeenkin, mutta kyllä siihen tunteja kului mukavasti lomallakin. Varsinaista pääjuonta en aivan alkuun lähtenyt seuraamaan, vaan kuljeskelin ympäri Wastelandia tekemässä sivutehtäviä ja muuten vain olemassa badass. Kyllä pelistä on nauttinut, vaikka muutama piirre ärsyttää suunnattomasti.

Esimerkkinä vaikkapa nyt se, että hutera lauta-aita tokikin toimii kulkuesteenä. Henkilölle, jolla on suurinpiirtein rekkalastillinen räjähteitä mukanaan. Hajoavan maaston ja/tai järkevän kenttäsuunnittelun toteuttaminen on Bethesdalle ilmeisestikin liian haastavaa. Ymmärrän jotenkuten että romahtaneen talon raunioiden yli ei kiipeillä toiselle puolelle, mutta että joku perhanan aidanromu estää kulkemisen?

Toinen on vihollisten tekoäly. Puolenkymmentä veitsin aseistautunutta Raideria pitää ehdottoman järkevänä ja kannattavana lähteä rynnimään minua kohti, välittämättä siitä että kaverit vierestä tipahtavat laaki-ja-vainaa tahtia tulitukseeni. Puhumattakaan siitä että jos piilosta ammun jonkun, kohteen vieressä seisova tyyppi ei edes ihmettele että minne tuon kumppanin pää irtosi.

Lisäosat ovat aiheuttaneet myös kohtuullista ärsyyntymistä. Operation: Anchorage on useamman tunnin ylitylsä putkijuoksu-shoot'em up, jota tokikaan ei voi keskeyttää kun sen kerran on aloittanut. Ainoana positiivisena puolena siinä on läpipeluusta saatava hyöty, Winterized T-51b Power Armour on kyllä sen arvoinen.

Point Lookout sitten vetää yli kaikesta edellämainitusta. Olin tasolla 18 kun menin tuonne, ja yllätys oli kohtuullinen kun joku jollain perhanan kirveellä varustettu ristisiittoinen kakara vetelee minua pataan kun  pääsee vahingossa lähikseen. Olin hetken että mitvit, kun Super Mutant Overlord Super Sledgellä ei lyö puoliksikaan noin lujaa. Pikaisen googletuksen jälkeen selvisi, että nuo soiden takamaiden sukurutsaiset äpärät lyövät automaattista lämää 35 pojoa per isku läpi ... tokikin vain ja ainoastaan minuun, ei esimerkiksi läheisessä kartanossa olevaan ghouliin ja sen koiriin joiden kanssa tapellaan paikallista heimoväkeä vastaan. Kohtuullisen "mielenkiintoinen" lähestymistapa jos tarkoitus oli tehdä pelistä vähän haastavampi, eikä ollenkaan epälooginen, keinotekoisesta puhumattakaan.

Mutta kaikesta pienestä typeryydestäkin huolimatta ihan kelpo peli. Mielenkiintoisin hetki oli tuossa loman loppupuolella, kun käpyttelin Evergreen Millsiin. Ammuin paikan Raiderit kiikarikiväärillä ympäröiviltä kallioilta ja kävelin sisään jossa ihmettelin sähköportin sulkemaa vajaa, jossa oli sisällä jokin iso otus. Tokihan piti kytkeä portti pois päältä ja mennä katsomaan että mikä siellä on, todetakseni että vapautinpa juuri Super Mutant Behemothin, ilman että minulla oli mukana mitään raskaampaa aseistusta.  Eipä siinä sitten, juostiin Behemothin kanssa peräkkäin edestakaisin, välillä pysähdyttiin kun ammuskelin sitä päähän Action Pointtien palauduttua täyteen ja se vetäisi minuun iskun, pari. Säkillinen tuohon kului ammuksia, mutta tippuihan se kuitenkin. Sisätiloissa, ilman tilaa juosta karkuun olisi saattanut tulla pataan, kunnolla.

Blood Bowl Legendary Edition oli myös suhteellisen kovassa käytössä loman aikana. Eikä johdu pelkästään siitä että "muutaman" oluen jälkeen Fallout alkaa olla välillä turhan letaali pelattavaksi. Itse asiassa ensi kertaa otin kosketusta BB:n viitosedikkaan käytännössä tuon pelin myötä, ja vaikka kovasti olen edelleenkin sitä mieltä että nelonen on se oikea, on pakko myöntää ettei viitosessa sittenkään niin paljon vikaa ole kuin vanha nelosen veteraani säännöt aikoinaan pikasilmäiltyään arvioi.

Tekoälyhän tuossakin on luonnollisesti jonkinlainen ongelma, kuten arvata saattaakin, muttei ei se aivan käsittämättömän huonokaan ole, eli kyllä AI peruspelaamisen hallitsee. Pelin haastavuuteen toki vaikuttaa myös millä tiimillä itse lähtee liikkeelle. Kääpiöt ovat esimerkiksi kohtuulllisen osaavan ihmispelaajan käsissä täyttä murhaa konetta vastaan, kääpiöillä olen pelannut sarjaa, 33 pelistä kassa 32 voittoa ja yksi tasuri. Kampanjamoodissa puolestaan aloitin ihmisillä, ja eka turnauksessa jäin noilla toistaitoisilla turjakkeilla kolmanneksi, tokikin koneen tiimeillä oli jo kasa kokemusta alla mutta silti. Tarkoituksena on jatkossa haastaa kone (ja itsensä), ja lähteä voittamaan joko puolituisilla tai goblineilla.

Mutta kaikenkaikkiaan, ihan oiva tietokonekäännös tuo on, kyllä tuosta sen kolmekymppiä maksoi.

Muiden pelien rintamalla oli aavistuksen hiljaisempaa, mutta ei ihan kokonaan niitäkään unohdettu. Heavy Gear Arenaa kokeiltiin kolminpelinä yhden testipelin verran, ja systeemi vaikutti ihan mielenkiintoiselta. Eli ideana on, että kustomoitavat mecha-tiimit isketään areenalle ottamaan matsia toisistaan. Säännöt ovat (kunhan ne vähän avautuvat) kohtuullisen selkeät, omaa pelivuoroaan ei tarvitse kauaa odotella ja mikä parasta, figuja ei tarvitse kuin muutamia. Pelin suolana on toki kampanja, jossa pilotit keräävät kokemusta ja tiimi rahaa ja mainetta. Tätä aspektia pelistä tietenkään ei testipelissä päästy kokeilemaan. Mutta sen verran tuo jäi kaikkia paikallaolleita kutkuttelemaan että jossain vaiheessa tuohon tulee kyllä minit hommattua ja kampanja polkaistua käyntiin.

Lautapelipuoleltakin jotain uutta oli kokeiltavana, eli Galactic Emperoria testailtiin viimeisenä lomapäivänä. Ei teemansa tai toteutuksensa puolesta mitenkään kovin omaperäinen tuotos, mutta pelattavuudeltaan vaikutti ihan hyvältä. Tarkoituksena on, luonnollisesti, vallata planeettoja, joilta sitten kerätään resursseja joilla hankitaan aluksia, jotta voidaan vallata lisää planeettoja, jne. Pelkkä taistelu ei ole avain voittoon, vaan hallitsemalla isoa siivua tunnetusta avaruudesta kerää mukavasti voittopisteitä. Ainakin kolminpelissä, missä voitin pisteillä käymättä periaatteessa yhtään taistelua jolla olisi ollut merkitystä (hyökkäsin vain kerran ja sekin oli vain heikentääkseni toisen pelaajan resursseja). Pelaajamäärän kasvaessa taistelu rajallisista planeetoistakin olisi oletettavasti huomattavasti raivokkaampaa. Mutta kaikenkaikkiaan kelpo peli jota pelaa mielellään uudelleenkin.

Näin siis allekirjoittaneen loma. Tuhlattuja päiviä (ja öitä). Tosin pariviikkoisen henkisiä akkuja ladattuaan luultavasti taas jaksaa orientoitua paremmin keskeneräisten projektien pariin. Maalauspisteen lopulliseen kuntoon saaminen on vielä hieman vaiheessa, mutta sen projektin oli tarkoitus valmistua ihan lähipäivinä, Syksyn myötä olisi tarkoitus löytää kesän aikana kadonnut (normaalistikin vähäinen) maalausmotivaatio, josko tuon maalauspisteen valmistuminen auttaisi siinä.