sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Viikko 8 - Force on Force projekti jatkuu & Duel of the Giants

Sinne se tämäkin viikko taas katosi, menneiden päivien loputtomaan ketjuun. Tällä kertaa se ei kuitenkaan figu- ja pelirintamalla kadonnut myriadien tuhlattujen päivien jatkoksi, vaan viikolla joka päivä löytyi edes aavistus aikaa panostaa harrastuksiin.

Maastoprojekti eteni vähän maltillisemmin edellisen viikon kiukkurakentelun jälkeen, mutta tasaista edistymistä sen suhteen silti saatiin. Ensimmäinen talo ja kebabkioski pääsivät jo pohjamaaleihinkin, ja aavistuksen testailin niihin jo värjäystäkin, lopputuloksena totesin että valitsemani väri (Vallejon Terracotta) näyttää aavistuksen paskalta, eli on ohuelti valkoisen päällekin washattuna aivan liian tummaa. Eli jotain muuta väriä testaamaan seuraavaksi.

Figujen puolellakin homma nytkähti eteenpäin lämpömittarin heilahdettua näyttämään plus-asteita. Hiekoitin kaikki terroristien ja muiden ei-länsimaisten figujen alustat, ja spreijailin niihin pohjamaalin. Pro-tason vinkkinä voisin sanoa tässä vaiheessa että pohjamaalauksen yhteydessä figuja ei kannata tiputtaa lumihankeen, se aavistuksen heikentää lopputulosta. 1/72-muovinapeilla asialla tosin ei ole paljoakaan väliä.

Lauantaina sitten pääsi viimein aloittamaan terroristien maalaamisen, ja sitä olisi tarkoitus jatkaa tänään. Samalla hiekoitin myös jenkkien alustat, jotta nekin saisi pohjamaalattua lähipäivinä, ja viimeistelin myös samalla loppuja saksalaisia. Skenaarionpoikasta, tai itse asiassa ihan kampanjaakin, olen myös kehitellyt, joten Force on Force -rintamalla on paljonkin uutta. Tulevalla viikolla on myös suunnitelmissa mahdollisesti muutaman ajoneuvon tilaaminen. Kuvia projektista seuraa myöhemmin, kirjoittelen tätä postausta töistä joten luonnollisesti valokuvaaminen ei ole optio tällä hetkellä.

Perjantaina oli sitten vuorossa vaihteeksi lautapelailua, ja pelipöydälle otettiin testiin Duel of the Giants. Kohtuullisen abstraktia tankkivääntöä heksalaudalla, Tiikereiden ollessa päänäyttelijöitä ja kaikki muut ovat aavistuksen statistin osassa. Neuvostotankkien (8 kpl) päämääränä on päästä laudan poikki ja poistua toiselta laidalta, kahden Tiikerin, yhden Stukan ja kolmen AT-tykin yrittäessä estää moinen. Laudalle kylvetään myös miinoja, panssariesteitä ja maastoheksoja.

Tiikereillä on taistelun alussa 5 toimintoa (osumapistettä), ja niiden vuoro suunnitellaan korteilla vähän samaan malliin kuin vaikkapa Wings of Warissa koneiden liikkeet. Jokainen osuma vähentää toimintoja, joten taistelun lopussa nilkutetaankin sitten jo 1-2 toiminnon varassa. Venäläistankeilla on 3 toimintoa, ja ne liikkuvat Tiikereiden suunniteltua toimintonsa, sen jälkeen toteutetaan Tiikerien suunnitelmat, ja sitten ammutaan.

Myönnetään, pelin kuvaus on aika hatara, mutta tässä vaiheessa aamua soi puhelin tänään sen verran ahkerasti ettei keskittyminen ole ihan täysillä kirjoittamisessa. Joka tapauksessa, nopea ajanvietepeli jonka sääntökirja on aavistuksen epäselvä. Tai ei edes aavistuksen, vaan aivan perhanan sekava ja informaatiosisällöltäään vajavainen. Mutta tuollaisena pikaisena "tunnissa valmista" -pelinä ihan kelpo huvia.

Ensikertalaisinakin pelasimme kolmella pelaajalla tuon DotG:in läpi reilusti alle kahden tunnin (matsin päätyttyä niukkaan toveri Jannen voittoon neukuilla), joten ehdimme vielä vääntää myös matsin Areena - Titaanien taistoa, jossa puolestaan Mikko vei voiton. Paskoja pelejä kumpikin siis.

Mutta se tältä erää, vielä tunti töitä, sen jälkeen ensiksi hetkeksi lepäämään ja sitten jatkamaan siitä mihin eilen maalauspöydällä jäätiin. Pyrin raportoimaan myös valokuvien kera tulevalla viikolla projektin vaiheista.

2 kommenttia:

  1. Tuohon talojen väriin, sen verran että olen itse käyttänyt noissa lähi-itä/afganistan taloissa perusvärinä luonnonvalkoista ja valumat on maalattu graveyard brownilla.
    malli tässä:
    http://www.nopat.fi/wp-content/uploads/2012/01/Alamo_03.jpg

    VastaaPoista
  2. Nuo sinun rakennuksesi ovat kyllä kieltämättä mielestäni todella hyvin onnistuneet, täytyy yrittää päästä samantyyliseen jälkeen täälläkin.

    VastaaPoista