tiistai 2. huhtikuuta 2013

Drizzt ja raatomatelija - Dungeons & Dragonsin luolia koluamassa

Hieman on taas blogin päivitystahti ollut vähemmän kiivas, mutta pelailtu on silti aina välillä kuitenkin, viime aikoina parina viikkona olemme sukeltaneet Dungeons & Dragonsin ihmeelliseen maailmaan.

Ensimmäisenä jämäpelien kaatopaikalta kaivelimme pari viikkoa sitten esiin Dungeons & Dragons Miniatures Gamen. (Wikipediastakin voi lueskella lisää aiheesta).

Luonnollisesti sääntöjä ei kukaan ollut vaivautunut lukaisemaan, ja skenaariokin väsättiin samalla kun nostettiin figuja ulos laatikosta, mutta se nyt ei meidän peliporukassa toki ole mitään uutta. Levitimme Dwarven Outpost -kartan pöydälle, nappasimme noin sata pinnaa nappeja minulle ja Jannelle, ja Jukka sai olla löyhän liittomme vastapuolella parinsadan pinnan voimin. Eli skenaariona oli loppujen lopuksi Hyvät, Pahat ja Rumat :)

Allekirjoittaneen komentamat Hyvät - parit kääpiöt vahvistettuna haltiajousimiehellä ja muutamalla hobgoblinilla.

Jannen komentamat Pahat - Illi... siis mielennylkyttäjä ja neljä ihmistä.

Ja Jukan Rumat. Tai siis yksi ruma, Enormous Carrior Crawler.

Kourallinen vuoroja takana, Hyvät ja Pahat ovat saaneet Ruman piiritettyä ja ilkeän raatomatelijan kuolema on suurinpiirtein osuman päässä. Tässä vaiheessa Hyvät tulivatkin tulokseen että Pahat joutavat saada palkkansa, teräksisessä muodossa maksettuna ja tekivät yllättävät selkäänpuukotuksen.

Vaan kuinkas sitten kävikään. Hyvien ja Pahojen teurastettua toisensa, viidessä hiparissa ollut Ruma kömpi takaisin raunioihin, ja viimeisteli viimeisetkin kaksijalkaiset. Tarinan opetus: kun lähdet tappamaan jättiläismäistä raatomatelijaa, tee homma kerralla loppuun äläkä jätä sitä puolitiehen.

Kaiken kaikkiaan ihan kiva peli, vaikkei tuo nyt pelimekaniikaltaan mitenkään maailmojakaatava ollutkaan. Mutta kun noita figuja on jossain välissä saanut puoli-ilmaiseksi, niin miksei niitä välillä vaikka käyttäisikin :)


Seuraavalla viikolla jatkoimme "emme ole koskaan lukeneet sääntöjä, mutta mitä väliä" -linjalla, kun pöydälle nostettiin vielä kaupan muoveissa ollut lautapeli The Legend of Drizzt, joka on aavistuksen paremmat arvostelut saanut esimerkiksi tuolla BoardGameGeekissä edelliseen peliin verrattuna.

Siispä purkamaan paketista erinäistä määrää nappulaa ja pahvilätkää, korttipakoista puhumattakaan, samalla kun vähän vilkuilimme sääntökirjaa. Mutta pelaamaanhan sitä oli tarkoitus alkaa eikä lukemaan mitään sääntöjä, joten ei muuta kuin skenaariokirjasta seikkailua esiin ja peli käyntiin.


Allekirjoittaneen valinta osui luonnollisesti kääpiö Bruenoriin. Drizzt jätettiin tylysti syrjään, kun Janne valitsi Wulfgarin ja Jukka Catti-Brien. Pimentohaltian seksuaalisesta suuntautumisesta oltiin porukalla siis yhtä mieltä.

Alkumatkaa. Bruenor kurkisti vasemmalla olevaan käytävään josta sai silmilleen hämähäkkilauman, Wulfgar ja Catti-Brie kohtasivat puolestaan kapealla käytävällä Drow-miekkamiehen ja vesielementaalin.

No perhana - jopa Underdarkin luolastoissa siltojen alla asustelee peikko!

Luolasto on harvinaisen tuliperäisellä alueella. Vaihtoehtoisesti laattojen sekoittaminen on epäonnistunut täysin.

Tehtävänä ollut Mithral Hall on löydetty, ja niskaan hönkinyt Artemis Entreri on purrut pölyä. Sankarit olivat sankareita, ilman pigmenttivikaista sukkahousuhaltiaakin! Sankarimme eivät tokikaan tälläkään kertaa varmista että Entreri on tosiaan kuollut, paloittele sitä, heitä paloja lähimpään laavalammikkoon ja pidä kerrankin huolta että se pysyy kuolleena. Joten, näemme hänet varmasti taas tulevaisuudessa, uudelleen ja uudelleen, useasti ja täysin voimissaan...

Ihan helpolla eivät sankarimmekaan selvinneet, kuten huonosta kuvasta voi päätellä - kaikkilla jäljellä enää 2 hiparia.

Kaiken kaikkiaan ihan kelpo viihdettä, paskasta lisenssistä huolimatta (nimimerkillä R.A.Salvatore Hate Clubin ylpeä jäsen). Seikkailukirjassa riittää pelattavaa useammaksikin sessioksi (muistaakseni 15 seikkailua tuosta löytyi), ja Forever Alone -tyypeillekin on sooloskenaarioita joten yksinkin voi noppaa heitellä.

Seuraavalla kerralla pitäisi olla tiedossa Force on Forcea, allekirjoittanut on koettanut saada muutamaa tuliryhmää jenkkejä maalattua jotta Afganistanissakin alkaisi kestävä vapaus. Eli jokin Enduring Freedomin skenaarioita olisi suunnitteilla tämän viikon pelikerraksi, mutta siitä lisää myöhemmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti