Jahas, taasko se on tiistai? Minne ne perhanan päivät aina karkaavat?
No, ei niin että viime viikosta jäisi paljoa jälkipolville kerrottavaa. Blood Bowl Legendary Editionissa hakkasin kampanjaa vaihteeksi epäkuolleilla, jonkun parikymmentä peliä. Hauskaahan tuo on, joskin tietokoneen antama vastus jättää edelleenkin toivomisen varaa. Uusimman päivityksen jälkeen tosin random-generaattori on tuntunut aavistuksen randomimmalta, eli jotain parannusta kuitenkin.
Pikaisten leffaesittelyjen jatkumossa otetaan vuoroon Wyatt Earp's Revenge, joka toki sopii peliteemaan kun Legends of the Old Westistä löytyy spessuina niin Earp kuin kumppanitkin.
Eli leffassa Spike ja Sam Kenedy, rikkaan ja vaikutusvaltaisen tilallisen pojat, käyvät mielestään ampumassa Dodge Cityn pormestarin, joka erehtyi heitättämään pojat ulos saluunasta. Spike tuleekin vain ampuneeksi vahingossa Dora Handin, joka nyt sattui olemaan Wyatt Earpin rakastettu. Earp, Bat Masterson ja Charlie Bassett lähtevät poikien perään, ja nappaavat matkalla jengiinsä jäljittäjämestari Bill Tilghmanin. Takakannessa mainostetaan kovasti myös Doc Hollidaytä, mutta Docin osuus leffassa on noin 5 minuuttia. Mutta pitihän se saada mainittua toki :)
Itse leffa ... on muuten aika paska. Joskus alkuvuodesta katselin Blackthornin, joka oli jatkoa Butch Cassidyn tarinaan, ja tämä oli tekeleenä aika lailla samaa luokkaa; mitäänsanomaton. Mutta tulipahan katsottua, ja ei tuo nyt täysi kärsimys kuitenkaan ollut. Muttei siis mitenkään hyväkään.
Kuluva viikko sitten menee miten menee, itse asiassa en vielä näin tiistaina tiedä yhtään loppuviikon kuvioista. Sunnuntaina sain ja kasailin itselleni uutta tietokone-/työpöytä/hylly-yhdistelmää, joten mukavasti lisätilaa sain omiin työpisteisiini. Aavistuksen olisi tarkoitus saada tavarat uuteen järjestykseen, ja lisääntyneen hyllytilan myötä saada tuonne maalauspisteellekin raivattua enemmän työtilaa, kun ylimääräisen rojun voi nostella hyllyihin. Mahdollisesti moisen jälkeen jopa taas innostuu maalaamaan!
Itse asiassa maalaushammasta on aavistuksen kolottanut tässä, pikkuhiljaa tekisi mieli ottaa työn alle Warmasterin Bretonniaa, ja jonkin verran tekisi mieli maalata myös noita Descentin nappuloita. Ja masiinanpeluukin on viime aikoina taas tauon jälkeen alkanut kiinnostaa, joten vähän silläkin rintamalla pitäisi jotain saada aikaan. Joten saa nähdä, josko sitä vaikka vähitellen taas innostuisi...
Näytetään tekstit, joissa on tunniste leffat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste leffat. Näytä kaikki tekstit
tiistai 24. huhtikuuta 2012
keskiviikko 7. joulukuuta 2011
Pikamulkaisu - Conan the Barbarian
Vapaapäivä? Maalaussessio? Eikä mitä, leffaa tulille!
Itse asiassa vaimo kysäisi että voitaisiinko katsoa joku leffa. No, kauppareissulla menin sitten Filmtowniin...
Edelleenkään en leffablogiksi tätä yritä, mutta kyllä Conan on niin lähellä kaikkea minun pelaamisharrastetta, että pakko on nyt.
Kaverini antoi hyvän vinkin lähteä arvostelemaan leffaa - tuntuiko että tuhlasit aikaasi? Siinä suhteessa uusi Conan on ihan käypää viihdettä, en tuntenut tuhlanneeni aikaani enemmän kuin olisin random vapaapäivätoiminnoissa tuhlannut. Kaksi euroa kahdelle ihmiselle (ja koiralle ja kahdelle kissalle) ajanvietettä, ei liian paha sekään.
Arnold-Conaneista oli vain henki jäljellä, koska sekä itselleni että vaimolle tuli oikeasti välillä mieleen Prince of Persia -disneypläjäys, veriroiskeilla höystettynä. Samoin venäläisten oma barbaarileffakopio Wolfhound kävi mielessä muutamaankin kertaan.
Käsittelenkö juonta? Käynkö kiinni näyttelijäsuorituksiin ja käsikirjoituksiin? No en todellakaan taaskaan.
Jos haluat katsoa vajaan pari tuntia kuinka miekka heiluu, veri lentää, juoni on perushuttua mallia conan vs. muut, ja tiedät kuka voittaa lopussa, tervetuloa elokuvan pariin. Lupaan että tulet nauttimaan. Jos haluat monipolvista juonta, hienoja näytelijäsuorituksia ja vastaavaa, katso vaikka Casablanca.
Itse asiassa vaimo kysäisi että voitaisiinko katsoa joku leffa. No, kauppareissulla menin sitten Filmtowniin...
Edelleenkään en leffablogiksi tätä yritä, mutta kyllä Conan on niin lähellä kaikkea minun pelaamisharrastetta, että pakko on nyt.
Kaverini antoi hyvän vinkin lähteä arvostelemaan leffaa - tuntuiko että tuhlasit aikaasi? Siinä suhteessa uusi Conan on ihan käypää viihdettä, en tuntenut tuhlanneeni aikaani enemmän kuin olisin random vapaapäivätoiminnoissa tuhlannut. Kaksi euroa kahdelle ihmiselle (ja koiralle ja kahdelle kissalle) ajanvietettä, ei liian paha sekään.
Arnold-Conaneista oli vain henki jäljellä, koska sekä itselleni että vaimolle tuli oikeasti välillä mieleen Prince of Persia -disneypläjäys, veriroiskeilla höystettynä. Samoin venäläisten oma barbaarileffakopio Wolfhound kävi mielessä muutamaankin kertaan.
Käsittelenkö juonta? Käynkö kiinni näyttelijäsuorituksiin ja käsikirjoituksiin? No en todellakaan taaskaan.
Jos haluat katsoa vajaan pari tuntia kuinka miekka heiluu, veri lentää, juoni on perushuttua mallia conan vs. muut, ja tiedät kuka voittaa lopussa, tervetuloa elokuvan pariin. Lupaan että tulet nauttimaan. Jos haluat monipolvista juonta, hienoja näytelijäsuorituksia ja vastaavaa, katso vaikka Casablanca.
sunnuntai 20. marraskuuta 2011
Viikko 46 - leffamaratonia ja lautapeliä
Jälleen yhden viikon kääntyessä ehtoopuolelleen voi taas katsella taaksepäin ja huomata että juuri mitään ei taas ole saanut pelirintamalla aikaiseksi. Moisesta syytän kyllä puhtaasti Filmtownin tarjousta - kymmenen vuokrauksen prepaid-kortti irtoaa kahdellakympillä, joten liikkeen ensi-iltahyllyä on katsottu läpi vaimon kanssa huolella ja ahkerasti (eka kortti tuli käytettyä viikkoon, nyt toinen menossa).
Aiemmin tuossa mainitsinkin jo mm. The Warrior's Wayn ja The Eaglen. Loppuviikollekin leffoja riitti ihan tarpeeksi, ja vaimo ehti katsoa muutaman enemmänkin kuin minä. Your Highness oli loppujen lopuksi melko vaisu mutta kuitenkin ihan katsottava huumorifantasiapläjäys, alapäähuumorin määrästä huolimatta. Paul puolestaan yllätti allekirjoittaneen täysin, odotukset eivät moisesta leffasta olleet kovinkaan korkealla, mutta tämähän oli oikeastaan vallan mainio - ja tämä mielipide siis silti vaikka leffa tuli katsottua ilman olutta! Suosittelen kyllä jos välillä tahtoo heittää aivot narikkaan ja nauttia nörttihuumorista. Harry Potter ja Kuoleman Varjelukset osa 2 päätti Potter-leffojen sarjan tyylikkäästi, nyt täytyykin miettiä milloin olisi sitten se Potter-maratonin paikka eli koko sarja läpi.
Lautapelirintamalla pelihyllyyn tuli hankittua yhden pelin verran uutta täytettä, kun Lautapelit.fi:n tarjouksessa (11,90€) ollut Leonardo da Vinci piti mennä hankkimaan. Lauantaina tuohon pikaisesti yritin tutustua, ja vaikuttaa ihan mielenkiintoiselta resurssienkeruu/-hallintapeliltä. Pelissä on aikaa yhdeksän kierrosta rakentaa keksintöjä, joista kaupunki maksaa rahaa. Rajalliset työvoimaresurssit (mestari + kasa oppipoikia) täytyy joka kierros jakaa mahdollisimman optimaalisesti omien työpajojen ja kaupungin erilaisten markkina- ja erikoispaikkojen välillä. Kaupungin paikkojen hallinnan ratkaisee oppipoikien määrä alueella, ja tasatilanteessa se kenen oppipojat olivat siellä ensin, eli jos haluat varmistaa jonkun alueen herruuden, resurssit ovat poissa muualta. Ja keksintöjäkin pitäisi saada valmiiksi, joten varsinainen tasapainoilu eri optioiden välillä on kyseessä. Eka pelin myötä tarkempaa analyysiä tulevaisuudessa.
Pelissä on huomattavaa että random-elementti puuttuu lähes täysin (tilatut keksinnöt tulevat satunnaisessa järjestyksessä, mutta tässäkin satunnaisuus on hyvin pientä). Paskaan tuuriin ei auta siis vedota hävitessään, vaan voitto ja tappio ratkaistaan melko puhtaasti omilla päätöksillä.
Baldur's Gate 2 on myös edennyt, ja vaikka grafiikaltaan tuo vanhus 1680x1050 näytöllä on melko kammottava, on tuossa klassikossa silti edelleenkin kummaa viehätystä.
Tulevan viikon aikataulusta ei taas juurikaan ole tietoa, mutta näyttäisi ainakin siltä että maanantaina pääsemme tutustumaan yhteen uuteen peliin, ainakin näillä näkymin saadaan kanssa-blogaajan ja hyvän ystäväni Murheen omistama Chaos in the Old World pelitestattavaksi. Saa nähdä puraiseeko kaaoskärpänen liiankin kovaa, veronpalautukset ovat lähes nurkan takana ja joulu lähestyy, kyllä sitä JOTAIN joutuu hankkimaan itselleen joululahjaksi. Itseni tuntien sekä haaveilemani Arkham Horror ja Runebound että mahdollisesti tuo Chaos in the Old World tulevat tilattuiksi. No, NOOO!!! Must .... resist!!!! Ja ei, en AINAKAAN sorru Dreadfleetin pauloihin...
Maalauspuoli ... no tuota, ei tälläkään kertaa raportoitavaa, edes sen vertaa kuin aiemmin. Mutta kyllä minä sen rytmin vielä jossain välissä löydän. Itse asiassa tänään aioin vakaasti maalata vähän, mutta Fallout New Vegas ja Baldur's Gate 2. Minkäpä sitä tiikeri juovilleen ja mies luonnolleen mahtaa.
Pelissä on huomattavaa että random-elementti puuttuu lähes täysin (tilatut keksinnöt tulevat satunnaisessa järjestyksessä, mutta tässäkin satunnaisuus on hyvin pientä). Paskaan tuuriin ei auta siis vedota hävitessään, vaan voitto ja tappio ratkaistaan melko puhtaasti omilla päätöksillä.
Baldur's Gate 2 on myös edennyt, ja vaikka grafiikaltaan tuo vanhus 1680x1050 näytöllä on melko kammottava, on tuossa klassikossa silti edelleenkin kummaa viehätystä.
Maalauspuoli ... no tuota, ei tälläkään kertaa raportoitavaa, edes sen vertaa kuin aiemmin. Mutta kyllä minä sen rytmin vielä jossain välissä löydän. Itse asiassa tänään aioin vakaasti maalata vähän, mutta Fallout New Vegas ja Baldur's Gate 2. Minkäpä sitä tiikeri juovilleen ja mies luonnolleen mahtaa.
maanantai 14. marraskuuta 2011
Pikamulkaisu - The Eagle
Ei, tästä blogista ei ollut koskaan tarkoitus tulla mitään leffa-blogia, eikä siitä ole tulossakaan, toivoakseni. Mutta haluan puolustella tätä postausta sillä, että pelaan itse mm. Warmaster Ancientsia, mihin aikakauteen tämä leffa osuu, ja muitakin Roomalaisajan pelejä on ollut paljonkin kiikarissa, joten tavallaan leffa on "fluffia".
Marcus Aquila on nuori upseeri, jonka isä on kadonnut kokonaisen legioonan osaston kanssa aikoinaan Britteihin, itse asiassa Skotlantiin. Toki legioonan kotkakin meni siinä. Poika ottaa komennuksen saarelle, kohtaa alussa kärryjä ja ei siinä paljoa auta olitko Roomalainen tai eliittisoturi kun yli ajetaan.
Joka tapauksessa, hänet palautetaan kotiin kunniakkaasti, mutta toki isän kohtalo ja suvun häpeä painavat. Lopulta jalatkin paranevat, ja sitten mennään taas Skotlantiin britti-orjan kanssa. Eeppisiä vaiheita seuraa, tapellaan, ja silleen. Yritän olla spoilaamatta.
Kaksi syytä miksi blogasin tämän leffan takia. Eka oli jo tuo mainitsemani, historialliselle pelaajalle tämä menee "fluffista". Minusta leffassa ero Roomalaisen kurinalaisen legioonan ja britti-horden välillä oli kuvattu hyvin, ja tosiaan britit olivat hordea siinä, eivät sellaista "meitä on kolme enemmän".
Toinen oli se että leffa on yksinkertaisesti hyvä! Ainakin omasta mielestäni, ja kenenkään muun mielipidehän ei paina mitään kun makuasioista kiistellään.
Ja ennen tämän kirjoittamista katsottiin Hobo with a Shotgun, suosittelen sitäkin, en tosin herkkähermoisille enkä varauksettomasti :P
Marcus Aquila on nuori upseeri, jonka isä on kadonnut kokonaisen legioonan osaston kanssa aikoinaan Britteihin, itse asiassa Skotlantiin. Toki legioonan kotkakin meni siinä. Poika ottaa komennuksen saarelle, kohtaa alussa kärryjä ja ei siinä paljoa auta olitko Roomalainen tai eliittisoturi kun yli ajetaan.
Joka tapauksessa, hänet palautetaan kotiin kunniakkaasti, mutta toki isän kohtalo ja suvun häpeä painavat. Lopulta jalatkin paranevat, ja sitten mennään taas Skotlantiin britti-orjan kanssa. Eeppisiä vaiheita seuraa, tapellaan, ja silleen. Yritän olla spoilaamatta.
Kaksi syytä miksi blogasin tämän leffan takia. Eka oli jo tuo mainitsemani, historialliselle pelaajalle tämä menee "fluffista". Minusta leffassa ero Roomalaisen kurinalaisen legioonan ja britti-horden välillä oli kuvattu hyvin, ja tosiaan britit olivat hordea siinä, eivät sellaista "meitä on kolme enemmän".
Toinen oli se että leffa on yksinkertaisesti hyvä! Ainakin omasta mielestäni, ja kenenkään muun mielipidehän ei paina mitään kun makuasioista kiistellään.
Ja ennen tämän kirjoittamista katsottiin Hobo with a Shotgun, suosittelen sitäkin, en tosin herkkähermoisille enkä varauksettomasti :P
sunnuntai 13. marraskuuta 2011
Viikko 45 - jotain uutta, jotain vanhaa
Ja taasen on yksi viikko lisää elettynä. Työviikkona seitsemän päivää on pitkä aika, mutta pelaajalle moinen ajanjakso tuntuu olevan kuin ohikiitävä hetki jossa ei sitten ehtinytkään oikeastaan mitään. Kaikkea pientä on silti tullut puuhailtua, joten nostetaan yli-innokas pentukissa hetkeksi pois sylistä ja siirrytään pidemmittä alkupuheitta muistelemaan viikkoa pelirintamalla.
Maalauspöydällähän on nyt pari viikkoa ollut kasa länkkärifiguja sekä kourallinen Warmachinen meniittejä työn alla. Sielläpähän ne ovat edelleen. Mutta kyllä minä maanantain vapaapäivänä sentään maalausrintamalla jotain sain aikaan. En minä oikein tiedä miten tuonne maalauspisteeseen ilmestyi sitten lopulta yksikkö Khadorin widowmakereita, mutta niille nyt vain teki mieli lähteä testaamaan camo-teeman maalausta. Normaaliin allekirjoittaneen tyyliin sain ne noin 75% valmiiksi, jonka jälkeen jätin viimeistelyn "huomiseksi". Jonain päivänä tuo huominen vielä koittaa.
Syynä leskentekijöiden keskenjäämiseen oli vanha klassikko joka jotenkin imaisi minut sitten tiistaiksi (jonka olin suunnitellut myös maalauspäiväksi) pariinsa. Maanantaina maalailujen ohessa nimittäin asentelin tähän koneelleni Baldur's Gate 2:n sekä Throne of Bhaalin, ja pitihän sitä ikäänkuin testata että toimiiko se ja luoda hahmo, ja sitten piti ikäänkuin pelailla ihan sen verran että pääsee alun vankilasta Athkatlaan, ja sitten ihan vähän ... Tiedätte varmaan miten tämä juttu aina menee.
Tostaina päästiin pienen tauon jälkeen taas peli-iltamien pariin kun vaihteeksi saatiin järjesteltyä hieman vapaata koko porukalle, tosin jouduin jättämään saunavuoron väliin mutta kerrankos sitä uhrautuu. Tuo tarjouksesta ostettu Toledo napattiin pelattavaksi, ja mukaan porukkaan saatiin myös yksi uusi lautapelien ystävä, jolle toki heti salavihkaisesti aloimme mainostaa myös figupelejä.
Toledosta todetaan sen verran tähän väliin että eri pelaajamäärillä pelin luonne muuttuu kyllä aika paljon, nyt sitä on päässyt testaamaan sekä kaksin-, kolmin- että torstaina nelinpelinä. Nelinpelissä kadut ruuhkautuvat aivan eri tavoin kuin kaksinpelissä, eikä kolminpelissäkään aivan niin tungosta ollut. Nelinpelissä kaksintaisteluja tulee käytännössä useita joka kierros kun tilasta tapellaan, ja voitto ei tule ilmaiseksi.
Roolipelien pariinkin jatkossa, pitkän pitkän tauon jälkeen, olisi tarkoitus palailla. Eli yksi peliporukkamme jäsenistä vetää Shadowrun -kampanjaa, ja sinne olisi tarkoitus lähteä mukaan. Kunhan jossain välissä saa hahmot luotua, ja aavistuksen varmaan olisi hyvä tutustua pelin maailmaankin. Lisäraporttia seuraa kunhan homma etenee.
Ja hypätään välistä sen verran pois peleistä, että heitetään leffavinkki. Perjantaina vaimon kanssa vuokrattiin The Warrior's Way. Kung fu -toimintaa ja länkkäriä samassa paketissa, pelkästään takakantta vilkaisemalla olin heti sitä mieltä että ei voi olla kuin parhautta, ja olin aika oikeassa.
Jang Don Kung on kovin miekkamestari koskaan, mutta kieltäytyy tappamasta vihollisklaanin viimeistä jäsentä (tyttövauva), vaan pelastaa tämän ja häipyy tyttösen kanssa Amerikkaan. Oman klaanin salamurhaajat lähtevät tietty perään, ja toki villissä lännessäkin riehuu omat pahiksensa. Miekka heiluu, aseet laulaa, dynamiitti räjähtelee ja puolitoista tuntia menee vauhdilla hyvän toimintaviihteen parissa. Varoitus: jos kaipaat syvällistä juonta, jätä väliin.
Lopuksi vielä palaan tähän blogiin itseensä, ja sen nimeen. Grondiksen peliblogi kyllä kuvasi yksiselitteisesti mistä on kyse, mutta se oli tavallaan tylsä. Aloittaessa se tuli valittua, koska siinä vaiheessa tärkeämpää oli saada homma käyntiin, ja katsoa lähteekö se oikeasti pyörimään, kuin miettiä vetävää ja mediaseksikästä nimeä. Nyt kun tämän kanssa on päässyt tiettyyn rytmiin ja säännöllisyyteen, niin aika oli miettiä nimeä uudelleen. Pari viikkoa olin alitajunnan antanut pyöritellä asiaa, ilman tulosta. Tänään sitten olikin brainstorm -aika töissä, ja katsoa mitä oikeasti lopulta keksisi.
Ensimmäiseksi pohdiskelin musiikin kautta. Nimen olisi voinut napata Peter Gabrielin laulusta Games without Frontiers joka olisi sopinut hyvin, mutta halusin kuitenkin suomenkielisen nimen kun kuitenkin kirjoitan suomeksi (vaikka välillä otsikoihin kolmatta kotimaista ilmaantuukin) (Eläkeläisten versio em. laulusta on Humppalialaiset, mikä ei oikein sopinut myöskään vaikka hetken olikin mielessä, näin sivuhuomiona). Suosikkibändini (Blue Öyster Cult) nimeen perustuva Sinisten Nöppien Kultti oli idea joka oli kyllä kuollut jo syntyessään. Bob Dylanin biisistä (ja G.A.Effingerin kirjasta) napattu Kun painovoima pettää kuulosti hienolta, mutta ei antanut kyllä mitään kuvaa sisällöstä. Joten ei.
Erinäköiset Areena-sanan ympärille rakennetut kehitelmätkään eivät olleet kummoisia, ja kun ideat alkoivat mennä tasolle Pelimultiversumi tai Pelievankeliumi alkoi tuntua että tätä blogia ei tulla ristimään uudestaan koskaan. Salman Rushdien kirjaa mukaileva Saatanalliset pelitkään ei ollut alkumietintää kummempi keksintö.
Sitten siirryin kuitenkin ajatuksissani länkkäreihin, ja italo-westernin mestarin Sergio Leonen dollari-trilogian parista alkoi jonkinlainen valaistuminen löytyä. Kourallinen noppia tuntui jo melko sopivalta, mutta jotenkin se ei oikein ollut vielä täsmälleen sitä mitä hain. Mutta Kourallinen arpakuutioita aamuisen aivoverryttelyn päätteeksi tuntui sekä kohtuullisen hyvältä, että ainoalta keksimältäni missä oli mitään järkeä (esittelin tässä vain osan tuosta brainstormista, pahimmat ehdin jo onneksi unohtaa ja loput unohdin tätä kirjoittaessa suosiolla). Tarkoituksenani ei ollut kyllä tietoisesti plagioida nimen suhteen Furinjia, jonka blogi on ehdoton suosikkini, mutta alitajunta varmaan tahtoi nimeksi jotain samankaltaista. Toisaalta, miksi keksiä pyörä uudelleen kun piirustukset voi varastaa naapurilta?
Joka tapauksessa, nimenvaihdoksesta huolimatta, tarinat ovat jatkossakin sitä samaa, joten laadun nousua ei ole odotettavissa vaikka nimi ja ulkoasu vähän muuttuvatkin.
Maalauspöydällähän on nyt pari viikkoa ollut kasa länkkärifiguja sekä kourallinen Warmachinen meniittejä työn alla. Sielläpähän ne ovat edelleen. Mutta kyllä minä maanantain vapaapäivänä sentään maalausrintamalla jotain sain aikaan. En minä oikein tiedä miten tuonne maalauspisteeseen ilmestyi sitten lopulta yksikkö Khadorin widowmakereita, mutta niille nyt vain teki mieli lähteä testaamaan camo-teeman maalausta. Normaaliin allekirjoittaneen tyyliin sain ne noin 75% valmiiksi, jonka jälkeen jätin viimeistelyn "huomiseksi". Jonain päivänä tuo huominen vielä koittaa.
Tostaina päästiin pienen tauon jälkeen taas peli-iltamien pariin kun vaihteeksi saatiin järjesteltyä hieman vapaata koko porukalle, tosin jouduin jättämään saunavuoron väliin mutta kerrankos sitä uhrautuu. Tuo tarjouksesta ostettu Toledo napattiin pelattavaksi, ja mukaan porukkaan saatiin myös yksi uusi lautapelien ystävä, jolle toki heti salavihkaisesti aloimme mainostaa myös figupelejä.
Toledosta todetaan sen verran tähän väliin että eri pelaajamäärillä pelin luonne muuttuu kyllä aika paljon, nyt sitä on päässyt testaamaan sekä kaksin-, kolmin- että torstaina nelinpelinä. Nelinpelissä kadut ruuhkautuvat aivan eri tavoin kuin kaksinpelissä, eikä kolminpelissäkään aivan niin tungosta ollut. Nelinpelissä kaksintaisteluja tulee käytännössä useita joka kierros kun tilasta tapellaan, ja voitto ei tule ilmaiseksi.
Roolipelien pariinkin jatkossa, pitkän pitkän tauon jälkeen, olisi tarkoitus palailla. Eli yksi peliporukkamme jäsenistä vetää Shadowrun -kampanjaa, ja sinne olisi tarkoitus lähteä mukaan. Kunhan jossain välissä saa hahmot luotua, ja aavistuksen varmaan olisi hyvä tutustua pelin maailmaankin. Lisäraporttia seuraa kunhan homma etenee.
Ja hypätään välistä sen verran pois peleistä, että heitetään leffavinkki. Perjantaina vaimon kanssa vuokrattiin The Warrior's Way. Kung fu -toimintaa ja länkkäriä samassa paketissa, pelkästään takakantta vilkaisemalla olin heti sitä mieltä että ei voi olla kuin parhautta, ja olin aika oikeassa.
Jang Don Kung on kovin miekkamestari koskaan, mutta kieltäytyy tappamasta vihollisklaanin viimeistä jäsentä (tyttövauva), vaan pelastaa tämän ja häipyy tyttösen kanssa Amerikkaan. Oman klaanin salamurhaajat lähtevät tietty perään, ja toki villissä lännessäkin riehuu omat pahiksensa. Miekka heiluu, aseet laulaa, dynamiitti räjähtelee ja puolitoista tuntia menee vauhdilla hyvän toimintaviihteen parissa. Varoitus: jos kaipaat syvällistä juonta, jätä väliin.
Lopuksi vielä palaan tähän blogiin itseensä, ja sen nimeen. Grondiksen peliblogi kyllä kuvasi yksiselitteisesti mistä on kyse, mutta se oli tavallaan tylsä. Aloittaessa se tuli valittua, koska siinä vaiheessa tärkeämpää oli saada homma käyntiin, ja katsoa lähteekö se oikeasti pyörimään, kuin miettiä vetävää ja mediaseksikästä nimeä. Nyt kun tämän kanssa on päässyt tiettyyn rytmiin ja säännöllisyyteen, niin aika oli miettiä nimeä uudelleen. Pari viikkoa olin alitajunnan antanut pyöritellä asiaa, ilman tulosta. Tänään sitten olikin brainstorm -aika töissä, ja katsoa mitä oikeasti lopulta keksisi.
Ensimmäiseksi pohdiskelin musiikin kautta. Nimen olisi voinut napata Peter Gabrielin laulusta Games without Frontiers joka olisi sopinut hyvin, mutta halusin kuitenkin suomenkielisen nimen kun kuitenkin kirjoitan suomeksi (vaikka välillä otsikoihin kolmatta kotimaista ilmaantuukin) (Eläkeläisten versio em. laulusta on Humppalialaiset, mikä ei oikein sopinut myöskään vaikka hetken olikin mielessä, näin sivuhuomiona). Suosikkibändini (Blue Öyster Cult) nimeen perustuva Sinisten Nöppien Kultti oli idea joka oli kyllä kuollut jo syntyessään. Bob Dylanin biisistä (ja G.A.Effingerin kirjasta) napattu Kun painovoima pettää kuulosti hienolta, mutta ei antanut kyllä mitään kuvaa sisällöstä. Joten ei.
Erinäköiset Areena-sanan ympärille rakennetut kehitelmätkään eivät olleet kummoisia, ja kun ideat alkoivat mennä tasolle Pelimultiversumi tai Pelievankeliumi alkoi tuntua että tätä blogia ei tulla ristimään uudestaan koskaan. Salman Rushdien kirjaa mukaileva Saatanalliset pelitkään ei ollut alkumietintää kummempi keksintö.
Sitten siirryin kuitenkin ajatuksissani länkkäreihin, ja italo-westernin mestarin Sergio Leonen dollari-trilogian parista alkoi jonkinlainen valaistuminen löytyä. Kourallinen noppia tuntui jo melko sopivalta, mutta jotenkin se ei oikein ollut vielä täsmälleen sitä mitä hain. Mutta Kourallinen arpakuutioita aamuisen aivoverryttelyn päätteeksi tuntui sekä kohtuullisen hyvältä, että ainoalta keksimältäni missä oli mitään järkeä (esittelin tässä vain osan tuosta brainstormista, pahimmat ehdin jo onneksi unohtaa ja loput unohdin tätä kirjoittaessa suosiolla). Tarkoituksenani ei ollut kyllä tietoisesti plagioida nimen suhteen Furinjia, jonka blogi on ehdoton suosikkini, mutta alitajunta varmaan tahtoi nimeksi jotain samankaltaista. Toisaalta, miksi keksiä pyörä uudelleen kun piirustukset voi varastaa naapurilta?
Joka tapauksessa, nimenvaihdoksesta huolimatta, tarinat ovat jatkossakin sitä samaa, joten laadun nousua ei ole odotettavissa vaikka nimi ja ulkoasu vähän muuttuvatkin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)

